Tacobowl

Tacobowl


Tacobowl on loistava tapa syödä texmex-herkkuja. Siinä on kaikkea ja siihen voi käyttää monenlaisia tähteitä jääkaapin perukoilta. Siitä syystä tämä resepti on sellainen, jota voi ja pitää soveltaa eli en kerro tässä tarkkoja raaka-aineiden määriä.

Ruskista jauheliha pannulla kypsäksi ja lisää mukaan tomaattimurska, chiliä, papuja ja maissia. Mausta suolalla ja sriracha-kastikkeella ja anna hautua pannulla. Ruskista toisella pannulla voissa herkkusienet, pilkottu sipuli ja valkosipuli sekä tuoreet pavut. Lisää pannulle vähän sokeria ja anna karamellisoitua pannulla. Lämmitä kattilassa hieman kermaa ja lisää siihen juustoraaste. Sekoita kunnes kastikkeesta tulee tasaista.

Vuoraa pieni kulho tortillaletulla ja laita kulho noin puolilleen jauhelihaseosta. Lisää päälle herkkusienipaistosta ja kaada päälle juustokastiketta. Lopuksi voit lisätä vielä punasipulia ja kirsikkatomaatteja ja viimeiseksi hieman juustoraastetta päälle. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Paina vuokaan kolme tacolastua ja kaada niiden keskelle salsakastiketta. Laita kulhon päälle vielä sriracha-majoneesia, chiliviipaleita, korianteria ja kevätsipulia. Tarjolle kannattaa laittaa vielä runsaasti lisää tacolastuja, sillä kulhosta on hyvä dipata täytettä lastuilla.

Tacobowlin kanssa kannattaa varata toinen kulhollinen tacolastuja

Tässä vielä ainesluetteloa:
jauhelihaa
tomaattimurska
tuore chili
säilykepapuja
säilykemaissia
öljyä
suolaa
sriracha-kastiketta

voita
herkkusieniä
punasipuli
valkosipulia
tuoreita papuja
sokeria

kermaa
juustoraastetta

tortillalettuja
kirsikkatomaatteja
tacolastuja
salsakastiketta
majoneesia
korianteria
kevätsipulia

Koristele tacobowl korianterilla, chilillä ja kevätsipulilla

Kommentit

Blogin luetuimmat jutut